Kapteeni Kuolio ja Kissanmaan Hirviökissa - Henkilökohtaisia muistiinpanoja

Kapteeni Kuolio ja Kissanmaan hirviökissa Henkilökohtaisia muistiinpanoja   P.A.Manninen TEKSTI SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA!     Arvostan itse tarinoita, joiden juonenkäänteet perustellaan pitävästi, mutta osoittelematta. Siihen päämäärään pyrin myös itse kirjoittamissani albumeissa. Tapahtumia ei selosteta, mutta perustelevia vihjeitä on sijoitettu sekä tekstiin että kuviin, kaiken ymmärtäminen saattaa vaatia lukijalta useamman kuin yhden lukukerran. Käytän yhteen albumiin kaksi vuotta, joten tuntuisi hölmöltä tuottaa siinä ajassa jotain kertakäyttöistä. Kuolio-albumit on suunniteltu kestämään toistuvaa lukemista. Olen kertonut alppareiden taustoista niiden julkistamistilaisuuksissa niille ihmisille, jotka sellaisiin osallistuvat.    Tarkemmin olen esitellyt työskentelyäni Tampereen työväenopistossa pitämilläni sarjakuvakursseilla, niille ihmisille, jotka sellaisiin osallistuvat.    Kyllästyneenä siihen, että nämä asiat ovat jääneet vain harvojen ja valittujen tietoon, päätin nyt avaut

  Kirjoitan Kuolio-albumit sekä perusteellisen suunnittelun pohjalta, että improvisoiden. Hirviökissan kolme ensimmäistä sivua poikkeavat tavallisesta kirjoitustekniikastani siinä, että niiden tapahtumapaikkoja valokuvatessa minulla oli valmiina storyboard. Yleensä Hannele Kivilahti ottaa valokuvat kuvauspaikalla yhteisten nopeasti tehtävien päätösten ohjaamina ja minä kirjoitan sarjakuvan alkuperäisten ideoideni ja kuvausten aikana tapahtuneiden sattumien perusteella.   Hirviökissan alkukohtauksen paikaksi valikoitui Haarlan palatsin ympäristö. Kuljin paikan ohi pari kertaa viikossa, joten minulla oli aikaa miettiä kohtauksen vaatimaa sivumäärää ja ruutujen sisältöä.    Paikan valintaan oli kolme albumin teemoihin liittyvää syytä. Ensinnäkin Haarlan palatsin edustaa koristavat patsaat ovat olleet suosikkipatsaani Tampereella lapsuudestani alkaen. Ne ovat erittäin hirviömäisiä, toisin kuin useimmat julkiset taideteokset.    Sovitin alkukohtauksen tapahtumat hirviökissan lausumaan laina

  Toinen syy kuvauspaikan valintaan oli Hotelli Ilves, jonka nimi tietysti liittyy albumin kissapetoteemaan. Jatkossakin kuviin ilmestyy ilveksiä.   Kolmas kuvauspaikan tarjoamista teemallisista vilahduksista on kohtauksen viimeisessä ruudussa. Haarlan palatsin takapihan portinpylväiden päät ovat huipusta katkaistun pyramidin muotoisia. Samaa muotoa Aleister Crowley käytti toisinaan rituaalimenojensa alttarissa.   Sivun ruutujako toistuu albumin loppupuolella. Näin tarinan ensimmäinen maaginen teko (sillä sehän tuon runon lausuminen on) yhdistyy visuaalisesti tarinan viimeiseen maagiseen tekoon, Tämän idean tosin keksin vasta albumin loppukohtausta kirjoittaessani, improvisoiden.   

    Kapteeni Kuolio ajattelee ja puhuu aivan kuin minä: Hillitsemättömiä mielleyhtymiä viljellen. Kuolion mielleyhtymät eivät silti ole aivan vapaita, koska tarinoita laatiessani vältän selittämättömiä yhteensattumia.    Tässä Kuolio on selvästi aistinut, maagisesti alkukohtauksessa lausutun runon ja jatkaa sen lausumista, mutta käyttäen eri käännöstä. Alun katkelma oli lainattu Aale Tynnin suomennoksesta, mutta Renne Nikupaavola käänsi pätkän Toista tulemista Shokki Special -albumiin vuonna 1973. Se sisältyi Jan Strnadin (teksti) ja Frank Brunnerin (kuvat) sarjakuvaan Syvyyden hirviö (alun perin otsikko oli ollut ”What Rough Beast”, suoraan runon lopetusta lainaten).    Sarjakuvan alkuperäisessä versiossakaan ei runon tekijää ilmoitettu, joten Nikupaavola ei välttämättä tunnistanut tekstin lähdettä, lisäksi tuntuu todennäköiseltä, että suomennos tehtiin ruotsinkielisen käännöksen pohjalta, mikä työnsi lopputulosta aina vain kauemmaksi alkutekstistä. Joka tapauksessa Kuolio oli lukenut

  Tiivistin Crowleyn elämän yhteen sivuun ja selitin, miksi Yeats olisi hyvinkin halunnut varoittaa Crowleyn pahoista aikeista.   Crowley oli ristiriitainen hahmo. Hän ei välttämättä ollut syytön maineeseensa maailman ilkeimpänä ihmisenä, vaikka Brittiläisen skandaalilehdistön kirjoituksilla olikin asiassa vahva rooli. Toisaalta Crowley oletti pystyvänsä auttamaan ihmiskuntaa opeillaan ja yritti tuotteistaa ajatteluaan. Hänen elämänsä oli kokoelma uskomattomia tapahtumia, esimerkiksi ryhtyminen naismuusikkojen ”Ragged Ragtime Girls” -bändin manageriksi vuonna 1913 ja esiintymismatkan järjestäminen Moskovaan. Voi vain kuvitella, miten piukkoja paikkoja siihen sisältyi. Crowleyn elämäkerrat esittävät erilaisia tulkintoja tapahtumista, ja monet hänestä liikkuvat tarinat eivät ole laisinkaan totta. Varsinkin ensimmäinen elämäkerta, John Symondsin "The Great Beast” (josta Crowleyn maine lähti maailmanvalloitukselleen vuonna 1951) on pitkälti muunneltua totuutta. Pokkaripainoksen kansi

  Juoni lähtee toden teolla liikkeelle Ajattaran soittaessa Kökölle kännykällä.   Ajattara on maaginen olento, joka alkujaan oli ihminen. Löysin hänet Kristfrid Gananderin klassikkokirjasta Mythologia Fennica, jonka teksti oli lyhyt ja ytimekäs: ”Paha hirvittävä naispuoleinen metsänhaltia; vei metsämiehiä ja metsästäjiä harhaan”. Noin minimaalinen esittely antoi mahdollisuuden luoda oma hahmo vanhaan nimeen. Minun Ajattarani metsästää hirviöitä, mutta pitää yllä pahaa mainettaan saadakseen toimia rauhassa. Hän on ystävystynyt Kuolion ja Kökön kanssa yhteisten työtehtävien yhteydessä. 

  Kuolio selittää asioita Sfinksistä, johon Toisen tulemisen lainaus voisi viitata. On kylläkin olemassa kaksi erilaista sfinksiksi kutsuttua olentoa, egyptiläinen ja kreikkalainen. Selostuksessa on tärkeintä lyhyt viittaus salaseuroihin. Itse asiassa salaseurojen menojen pelottavuutta on symboloinut olento, jossa yhdistyvät egyptiläisen ja kreikkalaisen sfinksin piirteet.   Egyptiläisen ja kreikkalaisen magian yhdistymien esitellään albumissa myöhemmin, joten en ruvennut ahtamaan tuota tiedonmurua tähän kohtaan.   Kuolio ja Kökkö kävelevät Tampereen pyramidien ohi Kuolion mainitessa pyramidit. Ne ovat kaiketi nokkelasti naamioituja tuuletusaukkoja.    Sivun lopussa kävellään Tammelan pallokentän ohi. Sen aidassa roikkuu Ilveksen jalkapallojoukkueen mainos. 

  Kävelyreitti laadittiin siten, että tarinan kannalta välttämättömästä kirppiksestä siirrytään pyramidien kautta teemaan sopivasti nimettyyn Ilvespuistoon. Yritin saada kuviin puiston ilvespatsaita, sekä taustalle että etualalle.     Ajattara on käynyt Tampereella metsästämässä hirviöitä 1800-luvulta alkaen. Hän ikääntyy ainoastaan käydessään meidän maailmassamme, sillä hänen kotitodellisuudessaan Pimentolassa aika ei kulu. Tampereella käydessään Ajattara on selvästi ostanut aika tavalla vaatteita, sillä nyt hän valitsee aina erilaisen vintage-asun tavatessaan Kuoliota ja Kökköä. Tällä kertaa valinta on osunut 1950-luvun filmitähtimäiseen vapaa-ajan kesävaatetukseen. Paita on (kuten kansikuva paljastaa) pinkki ja housut mustat, tyypillinen 1950-luvun väriyhdistelmä. Hihat Ajattara nostaa ylemmäs toiminnan kiihtyessä. 

  Tämä kohtaus esittelee Lamian.     Albumissa Pyynikin Näkit (2019) Ajattara paljastaa keskustelevansa Pimentolassa hirviöiden kanssa, koska muutakaan seuraa siellä ei ole.  Se vaikuttaa aivan ymmärrettävältä asialta. Ilmeisesti Ajattara oli yrittänyt löytää ystäviä Tampereella käydessään. Mutta jostakin syystä tuttaviksi olivat jääneet hirviöt, huolimatta niiden ajattelun kaavamaisuudesta.    Käsittelin tuota ajatusta lyhyessä sarjakuvassa, jonka tein Sarjarin Chick-Lit-numeroon ”Naisten vuoro” (nro 104, 2019). Siinä Ajattara yrittää keskustella (aivan oikeiden) Tamperelaisten naisten kanssa pitkin 1900-luvun alkupuolta, mutta huonolla menestyksellä. Ensimmäisellä sivulla esiintyy yksi Pimentolassa asuvista hirviöistä, Lamia. Hän käy Ajattaran luona teellä, mutta ei oikein osaa olla puhumatta miesten veren juomisesta.    Olen vakaasti sitä mieltä, että fiktiivisillä hahmoilla pitäisi olla ihmisoikeuksia. Olin tehnyt nyt oman versioni myyttisestä hahmosta, joten tunsin olevani vastuus

  Lamialla on hirviömuodossaan naisen pää ja rinnat, leijonan ruumis suomuisella iholla ja kaviot takajaloissaan. Se seikka, josta ei sivistyneessä seurassa puhuta, liittyy siihen, että Lamian leijonaruumis on selvästikin urosleijonan ruumis. Albumissa Lamia ei tässä hahmossa esiinny, sillä se tekisi hänen hirviömäisyydestään liian ilmeistä. Lamiahan on hirviönä anatomialtaan lähellä sfinksiä.  

  Lamioita on mytologiassa oikeastaan kaksi: antiikin Kreikan tarustoon liittyvä ja myöhemmin kehitetty vampyyri / noita / jne. Tässä Ajattaran selityksessä yhdistin molemmat tavalla, jossa on enemmän logiikkaa kuin todellisuudessa.     Sivuilla 18 ja 19 käytetty reitti on suorin mahdollinen kävelymatka Ilvespuistosta Koukkuniemeen. Oli tärkeää kuluttaa matkaan muutama sivu, sillä tässä kohtauksessa Lamian tunnetilan manipulointi alkaa. Hänet pitää saada odottamaan innoissaan hirviökissasta saatavaa ateriaa ja odotuksen on pakko vaikuttaa pitkältä, jotta myöhemmät tapahtumat tuntuisivat perustelluilta.

  Sarjakuvan valokuvauksessa minä yleensä päädyn näyttelemään useampia eria hahmoja, tai ainakin seisoskelemaan jossakin mittasuhteita osoittamassa. Tässäkin hirviökissan kohtaamisessa minä olin pusikossa hirviökissana ja sitten Hannele meni samaan pusikkoon ja minä poseerasin Ajattaran paikalla.     Odottelu on nostanut Lamian verenhimon hillitsemättömäksi, mutta tilannetta pitää pitkittää vieläkin. Tämän kerrontatekniikan olen oppinut Japanilaisista kauhusarjakuvista, joissa piinaavan tilanteen piinaavuus lisääntyy jo pelkästään sen keston vuoksi.   

  Tilanteen koko kauheus alkaa selvitä Lamialle, kun hän pääsee aivan lähelle hirviökissaa. Jokin voima estää häntä koskettamassa sitä. Asiaa ei kerrota tekstissä, se pitää ymmärtää Lamian ilmeestä sivun kuudennessa ruudussa.     Sivun lopussa paljastan olevani ihmisilves.   

  Syy siihen, että albumissa suunnattiin kohti Koukkuniemeä, oli alueen yhteys ilveksiin 1800-luvulla. Olin törmännyt tuohon tietoon Hermann Kauffmannin kirjassa hauskoja muistoja Tampereen tienoilta, josta lainasin yhden kohtauksen albumiin Pispalan vampyyrit (2006). Ilvesten lisäksi mieleeni oli jäänyt toinen hirviökissa-albumin teemoihin liittyvä kohtaus, joka nyt tuli käyttöön albumin loppupuolella. Se seikka, että Kauffmann oli syönyt ilvesmuhennosta, antoi Kapteeni Kuoliolle mahdollisuuden luennoida seuraavalla sivulla ruokavalioiden maagisista ominaisuuksista.

  Alphonse Louis Constant, joka kirjoitti okkultismista salanimellä Éliphas Levi, esitti kirjassaan The History of Magic (englanninkielelle kääntänyt A.E.Waite), että varsinkin lihansyöjäeläinten lihan syöminen sairastuttaa ihmisen astraalivalon, koska sellainen liha sisältää eläimen petomaisia vaistoja.   Astraalivalon symbolit tosiaankin muistuttavat DNA:n rakennemallia, joten astraalivalo ilmeisestikin on osa elävän olion perimää ja kykenee aiheuttamaan mutaatioita!    Tällä sivulla Lamian ilme käy entistäkin epätoivoisemmaksi, mikä perustelee hänen käyttäytymistään seuraavassa kohtauksessa.   

  Lamia ymmärtää, ettei pysty saamaan hirviökissaa kiinni. Hän joutuu syvään epätoivoon, joka helpottaa vasta kun hän saa imeskellä Ajattaran aiemmin vereentynyttä nenäliinaa. Kyllä, tämä nenäliina on tosiaan keskeinen esine tarinan kannalta.     Hirviökissa manipuloi edelleen Lamiaa. Lamia jää nyt odottamaan, että muut voisivat saada hirviökissan kiinni hänen syötäväkseen. Kun hirviökissa sanoo ”seuraa sitä ainoaa polkua, joka sinulle on avoinna”, hän puhuu suoraan Lamialle. Lamian pitäisi päästä verenhimostaan, koska sen tyydyttäminen on estetty. Kissan repliikki on lainattu Golden Dawnin rituaalista, mutta Kuolio ei vielä tunnista noin lyhyttä katkelmaa.    Sivulla 28  Käytin kaikki mahdollisuudet juoksuttaakseni Lamiaa hirviökissan jäljille. Kun Lamia poistui kuvista, hän toivottavasti myös poistui hetkeksi lukijan mielestä. Tämä oli jälleen tietoista huomion ohjaamista pois Lamiasta. 

  Hakiessani tietoja ilvesuskomuksista törmäsin omassa kirjahyllyssäni kirjaan The Bestiary – a book of beasts, jonka T.H.White oli kääntänyt keskiaikaisesta latinankielisestä käsikirjoituksesta (julkaistu alun perin vuonna 1954). Siinä esitellään Lincis the Lynx, jonka merkittävin ominaisuus on se, että sen virtsa kovettuu jalokiveksi nimeltään Ligurius seitsemän päivän kuluessa. Ihan silkkaa ilkeyttään ilves peittää jätöksensä hiekalla, jotta ihmiset eivät saisi koristaa itseään jalokivillä.   Tämä tiedonmurunen oli aivan pakko käyttää, olihan se vallan posketon. Päättelin, että vesi ajaa saman asian kuin hiekkaan peittäminen. Paikaksi valikoitui kuvauksellinen Koukkuniemen ranta, koska siinä oltiin lähimpänä vesistöä.   Kohtaus oli pakko sitoa muuhun tarinaan, vaikka alun perin se ilmaantui ihan irrallisena ideana. Onneksi ymmärsin, että pelkkä hirviökissan jahtaaminen ei pidä jännitystä yllä koko albumin pituudelta. Toisaalta tarinan lopussa odottavalle rituaalille ei voinut mitoit

  Tämä kohtaus on spesiaaliefekteineen albumin suorinta supersankaritoimintaa. Mukana on myös (sivu 31, ruutu 6) monestakin toimintaelokuvasta tuttu kohtaus, jossa sankarit kävelevät rivissä suoraan kohti.   Tärkeää oli esitellä astraalivaloefekti sivun 32 alussa. Samankaltainen efekti toistuu loppupuolen rituaalissa, jossa lukija tunnistaa sen tämän välähdyksen perusteella. Kuolio alkaa ymmärtää, että kaiken takana on mahtava salaseura.

  Kuoliolle selviää, että kaikki tapahtumat viittaavat maagiseen rituaaliin. Matkaa tehdään Kaupin siisteillä lenkkipoluilla, ja siihen maastoon sopii käärmeen näkeminen. Kuolio alkaa selittää odotettavissa olevia rituaalisia näkyjä. Alun perin en tosiaankaan ollut suunnitellut, että sellaisia pitäisi tulla vastaan. Kävin otetut valokuvat läpi ja sovitin niihin tallentuneet yksityiskohdat rituaalinäyiksi sopiviin kohtiin kerrontaa.   Sivulla 34 lähikuvassa nähtävä hölkkääjä edustaa niitä muutamia juoksijoita, jotka valokuvatessamme viilettivät ohitsemme yrittäen olla tuijottamatta toimintaamme.   

  Crata Repoa -kirjanen on esitelty muutenkin lähdeteoksena käyttämässäni Manly Palmer Hall’in kirjassa Egyptian Freemasonry (alun perin 1937). Saman kirjan kannesta lainasin ruutuun 2 kuvan Toth-jumalasta (peilikuvaksi käännettynä).   Hermeksen (eli roomalaisittain Merkuriuksen) sauva samassa ruudussa on puolestaan lainattu Tampereen vanhasta vaakunasta. Siinä toistuu tietysti käyttämäni astraalivalokuvio.    Aleister Crowley esiintyy sivulla kahdesti. Kuuluisa valokuva ilmeisesti pyramidinmuotoiseen hattuseen pukeutuneesta Crowleystä oli pakko saada mukaan. Näyttääkö hattu teidänkin mielestä pannumyssyltä? Toisen kerran Crowley putkahtaa sivun viimeiseen ruutuun Golden Dawnin kaavussaan. Hän tosiaankin rakasti tulla valokuvatuksi roolivaatteissa, toisin kuin useimmat salaseuralaiset.    Sivun seitsemännessä ruudussa esiintyy todennäköisesti tarinassa mainittava leijonanaamioinen pappi. Piirroksen sovitin Egyptian freemasonry-kirjan kuvituksesta.   

Matka kulkee tosiaankin kohti Kissanmaata, kuten Kapteeni Kuoliokin alkaa ymmärtää. Varmaa tietoa Kissanmaan nimen alkuperästä ei ole, kertoo Maija Louhivaaran kirja ”Tampereen kadunnimet” (1999), yhteys ilveksiin on yksi mahdollisuus.   Litukan siirtolapuutarhan vieressä olevat kivet olivat kuin tahallisesti sopivia mystisen kohtauksen taustaksi. Siksi hirviökissa jää odottamaan ja hipsii kiveltä toiselle.  Ajattara luottaa kyllä Kapteeni Kuolion taitoihin, mutta hän ei luota magiaan. Ajattara osaa käyttää taitoja itsekin, mutta hän on taistellut monien maagisten olentojen kanssa ja se on vaikuttanut hänen käsityksiinsä magian epäluotettavuudesta. Siksi Ajattara nojautuu enemmänkin lihasvoimiin ja aseisiiin kamppaillessaan hirviöitä vastaan. Hirviökissa kuitenkin väistää hyökkäyksen kuin kissa.    Hirviökissan lausuma teksti on käännetty Golden Dawnin hieman korkea-asteisemmasta vihkimysrituaalista (Theoreticus 2=9). Tällä tavalla hirviökissa esittelee itsensä. Samaa rituaalia lainata

  Kissanmaan suuntaan olisi päässyt kulkemaan suorempaakin reittiä, mutta halusin välttää sellaisia kuvauspaikkoja, joissa raitiotien rakentaminen näkyisi liikaa. Toisaalta albumiin valikoitunut reitti oli teemaan sopivasti mystinen alikulkuineen.     Kapteeni Kökkö on nähnyt kaikenlaisia ihmeitä Kuolion kanssa seikkaillessaan, mutta silti hänestä löytyy vielä terveellistä epäuskoisuutta maagisten hassutusten suhteen.

  Kapteeni Kuolio on ylpeä siitä, että osaa noudattaa liikennesääntöjä. Samalla tavalla hän pitää arvossa kykyään käydä kaupassa. Aina nuo toimenpiteet eivät ole olleet hänelle itsestäänselvyyksiä. Ajattara on vieläkin kärttyisä, eikä tahdo ymmärtää Kuolion asennetta suojatien ja liikennevalojen kunnioittamisen takana.     Alikäytävä ei ole oikeasti ihan noin pimeä. Käytin erikoistehostetta. Käytävän katossa tosiaan on Aku Ankka-graffiti. Timo Ronkainen tarjosi ystävällisesti tiedon Carl Barksin sarjakuvasta, jossa Aku Ankka löytää pyramidin.

  Olin kävellyt Kissanmaan koulun portin ohi usein, mutta sen koulun suuntaisen puolen maalattuine taivaineen huomasin vasta valokuvia ottaessamme. Paikka valikoitui mukaan ennen kaikkea ilmeisen maagisten kiviensä vuoksi. Kissahirviön ja Kuolion lainaama teksti on edelleen peräisin Theoreticus 2=9 rituaalista.     Vaikka hirviökissa osoittaa nyt kysymyksensä Lamialle, hän olettaa Kuolion jo tietävän vastauksen. On tavallinen käytäntö, että avustajana toimiva salaseuran jäsen vastaa rituaalisiin kysymyksiin tiettyyn salaisuuden tasoon vihittävän henkilön puolesta. Vihittävä on paikalla, jotta hänelle paljastettaisiin salaisuuksia, eikä hänen odoteta vielä tietävän vastauksia kryptisiin kysymyksiin.    Kun hirviökissa ilmoittaa, puhuen jälleen Lamialle, että ”Leijonan merkillä, tulen lapsi, on sinut puhdistettu”, Lamian olo alkaa helpottaa. Hän ottaa verisen nenäliinan suustaan, mutta kukaan ei nyt kiinnitä huomiota Lamiaan, ei toivottavasti edes lukija. Toiseksi viimeisessä ruudussa si

  Aleister Crowley kirjoitti teoksen Book Four yhteistyössä Mary Destin, senhetkisen naisystävänsä kanssa. Crowley antoi Destille maagisen nimen Soror Virakam ja tulkitsi Destin ylemmältä älykkyydeltä saamia symbolisia viestejä siten, että tuloksena oli Book Four. Luvun lastenlorujen okkulttisista merkityksistä Crowley tiettävästi laati Destiä huvittaakseen. Kirjan Crowley julkaisi alun perin omakustanteena joko vuonna 1912 tai sitten 1913.  

  Metsästyksen ja kalastuksen lisäksi Hermann Kauffmann kuvaili muistelmissaan kesäisiä laivamatkoja sisävesillä. Toinen Visuvedelle suuntautunut matka sisälsi tämän oudon salatieteellis-humoristisen kohtauksen, jolle olin etsinyt sijoituskohtaa Kuolio-tarinoissa jo vuosia. Kun Kauffmann herää keskellä tilannetta, hän muisteli sen tehneen häneen aluksi ”epämiellyttävän ja kammottavankin vaikutuksen”. Tapahtuman todellisen luonteen paljastuttua kaikilla on hauskaa ja Jägerskijöld tosiaan hytkyi niin hillittömästi, että muiden oli pakko tukea pöytää, ettei se hajoaisi.     Tämä kohtaus toimii tavallaan etukäteisenä parodiana muutaman sivun päästä kohdattavasta rituaalista. Se muistuttaa vieläpä hämmästyttävästi oikeaa rituaalia, jossa erilaisin symbolisin ainein (alkoholi spriikeittimessä ja Persialainen hyönteispulveri purkissa) suoritetaan puhdistustaikoja.    On pakko myöntää, että 1800-luvun miesten yöpaidat näyttivät rituaalivaatteilta. 

  Tiedot leijonakerhosta löysin Timo Johanssonin ja Leena Ekroosin kirjasta ”Massunmäki – Tampellan kylä kaupungissa” (2005).     Tarinaa valokuvatessa kesällä 2019 Kissanmaankadulla oli menossa päällysteen uusiminen. Siksi yritin välttää kynnöspellolta näyttäneen tienpinnan näyttämistä. ”Löikö Mörkö” -graffiti oli kuitenkin pakko saada mukaan. Se oli tietysti jääkiekkoaiheinen (katu kun johtaa Hakametsän jäähallille), mutta sopi hyvin albumin hirviöteemaan.    Toisessa ruudussa Kapteeni Kökkö huomaa, että Lamia ei enää pidä veristä nenäliinaa suussaan. Kökön vilkaisu viereensä on piirretty ruudun etualalle, mutta sivun muut tapahtumat saattavat viedä lukijan huomion siitä pois. Myöhemmin tapahtuman perusteluna tuo vilkaisu on kuitenkin tärkeä.    Huomatkaa sivun alalaidassa taustalla näkyvä Ilves Hockey -logo.

  Ajattara ei ole leppynyt vieläkään, sillä hirviökissan näkeminen suututti häntä lisää. Hän ei oikein jaksa kuunnella Kuolion selostusta, mutta päättelee silti, että siinä tehdään pilaa magiasta. Ammatillisista syistä Ajattara ei luota magiaan, mutta uskoo ehdottomasti sen vakavuuteen.   Kökkö ja Lamia jättäytyvät hieman taaemmaksi huomatessaan Ajattaran tunnetilan. Kökkö olettaa Kuolion pystyvän selittämään näkemyksensä Ajattaralle edes jotenkin hyväksyttävässä muodossa, kunhan saa keskittyä tilanteeseen.    Aleister Crowley aloitti magian moniarvoistamisen yhdistelemällä länsimaisia ja itämaisia perinteitä. Moderni kaaosmagia myöntää rehellisesti, että symbolit on alunperinkin valittu sattumanvaraisesti, joten niiden uudelleenmuokkaus on hyväksyttävää.  

  Tapiola, Uudenkylän työväentalo, valikoitui tapahtumapaikaksi suunnitteluprosessin alkuvaiheessa sekä nimensä että sijaintinsa vuoksi.   Albumissa kulkureitti on valittu siten, että Tapiola vaikuttaa portilta takanaan olevaan metsikköön. Puistoahan se on, mutta puusto on aika järeää. Hyvä paikka ihmiseläinten salaseuran rituaalille, siis. 

  Halusin luoda selvän kontrastin rituaalin ja normaalimaailman välille. Siksi syvensin hahmojen varjoja rituaalipaikkaa lähestyttäessä.   Hirviökissa juoksee metsikköön ja ehtii riisua hattunsa ja pukea ylleen kaavun. Ruudussa 6 hän nostaa juuri hupun päänsä yli, ja on tunnistettavissa kätensä viidestä täplästä. Jos lukija olisi jo unohtanut tuon täplityksen, häntä muistutetaan siitä ruudussa 1.    Ruuduissa 6-8 rituaalihahmot ovat ensin vain osittain näkyviä normaalimaailmasta katsoen, mutta välähtävät näkösälle.    Rituaalihahmot edustavat kukin yhtä neljästä elementistä.  Kolmiosymbolit olivat Golden Dawnin käyttämiä merkkejä. Tullessaan esiin hahmot esiintyvät asennoissa, jotka Aleister Crowley määritteli kunkin elementin edustajalle sopiviksi kirjassaan Magick in Theory and Practice.    Salaseurojen rituaalivaatteet ja supersankarien asut muuten muistuttavat toisiaan ainakin jossakin määrin…

  Tässä ylitetään raja todellisuuden ja astraalivalon vyöhykkeen välillä. Lamian rooli rituaalin kohteena käy selväksi. Kuolio ja Ajattara estelevät Lamiaa suojelevasti, mutta Kökkö tunnistaa tilanteen oikein nähtyään Lamian aiemmin ottaneen nenäliinan suustaan. Lamia heittää nenäliinan Ajattarelle.  

  Teksti perustuu Golden Dawnin alimman tason vihkimykseen (Neophyte Z.3). Lyhensin sekä tekstiä että muuta happeningiä erittäin paljon. Varsinaisen rituaalin aikana korostan astraalivalodimension ylimaallista harmoniaa käyttämällä ruuturiveillä vain keskenään samankokoisia ruutuja. Vastaavanlaista efektiä käytin albumissa Juhannuskylän noita (2015). Siinä demoni Belialin mustaan kotidimensioon siirtyminen muutti ruudut tasajakoisiksi alueen epäinhimillisen mekaanisuuden voimalla (jopa samanaikaisissa Tampereen tapahtumissa).   Katselin Aubrey Beardsleyn kuvituksia hakiessani sopivaa tyyliä rituaalin kuvaamiseen, mutta nappasin häneltä lähinnä vain äärimmäisen selkeyden mustien ja valkoisten pintojen joukossa.  Sivun 56 viimeinen ruutu tosin lainaa hahmojen sommittelua Beardsleyn piirroksesta Of a Neophyte and how the black art was revealed unto him by the fiend Asomuel (Pall Mall -lehti, heinäkuu 1893).    Tekstauksen aakkoset suunnittelin Golden Dawnin käyttämiä alkemistisia merkkejä